Digitaalisuus tuntuu olevan monille iäkkäämmille suomalaisille varsinainen kirosana. Monet palvelut on jo nyt digitalisoitu, ja yhä useampia palveluita haluttaisiin digitalisoida. Monet iäkkäämmät ihmiset ovat tätä vastaan, sillä he ovat oppineet hoitamaan asiansa joko puhelimessa tai tiskillä, kasvotusten asiakaspalvelijan kanssa. Osa seniorikansalaisista on jo tottunut käyttämään digitaalisia palveluita, eikä heitä haittaa hoitaa pankki-, vero- ja esimerkiksi kauppa-asioitaan verkossa. On kuitenkin vielä monia, jotka eivät osaa käyttää sähköpostia, verkkopankkitunnistautumista tai itsepalvelukassaa. On myös sellaisia suomalaisia, jotka eivät osaa avata tietokonetta tai käyttää kännykkää. Heille nykyaika on hyvin haasteellinen, onhan monissa tilanteissa oletuksena se, että apua tai tietoa haetaan juuri tietokoneen avulla.
Suomen digitalisaatio alkoi 1980-luvulla
Suomi alkoi digitalisoitua toden teolla 1980-luvulla, eli noin 40 vuotta sitten. Jo 80-luvulla monissa perheissä oli kotitietokoneita. Ne olivat hitaita, isoja ja hankalia. Tietokoneen käynnistämiseen tarvittiin erilaisia levykkeitä, joita syötettiin koneeseen vuoron perään. Sillä aikaa, kun yksi perheenjäsen oli Internetissä, eivät muut perheenjäsenet voineet käyttää puhelinta – siis lankapuhelinta, missä saattoi olla pyöritettävä numerolevy.
Ei mennyt kauaakaan, kun matkapuhelimet ja netti yleistyivät. Vuonna 1990 jo joka kymmenennessä kotitaloudessa oli matkapuhelin. Matkapuhelimet olivat tuolloin aika isoja, eikä niillä päästy nettiin. Matkapuhelin oli isän tai äidin käytössä, sillä ne koettiin liian arvokkaiksi lasten käsiin – eikä lapsilla ollut mitään tarvettakaan omalle puhelimelle, sillä kaveri käytiin hakemassa mukaan kotiovelta. Jos kaveri ei ollut kotona, se ei ollut maailmanloppu. Leikit ehti leikkiä ja kuulumiset jakaa myöhemminkin.
1990-luvulla alettiin antaa ATK-tunteja jo ala-asteella. ATK-tunneilla harjoiteltiin tietokoneen käynnistämistä ja pelattiin alkeellisia pelejä, joiden oli tarkoitus opettaa lapsille kymmensormijärjestelmää, englantia tai matematiikkaa. Lastenkirja Sudenpentujen Käsikirja 2 (1996) esittelee tietokonetta seuraavasti: ”Internet on ensimmäinen linkki jättiläismäisessä verkostossa, joka mahdollistaa kaikenlaisen elektronisen tiedonkulun maailman ympäri huippunopeudella. Tästä verkostosta käytetään nimitystä ”tiedon valtatie”. [–] Tiedon valtatien ansiosta tietokoneesi, puhelimesi ja televisiosi kytketään pian kaikki yhteen ainoaan, valtavaan näyttöpäätteeseen. Voit tehdä ostoksesi, vara elokuvaloput ja tiedustella tulevaa lomasäätä sen avulla.” Kotimikrolla voi kirjan mukana katsella suosikkilaulajansa parhaat musiikkivideot, selata kirjaston kirjoja, vaihtaa postimerkkejä toisella puolella maailmaa asuvan keräilijän kanssa, ihailla taideaarteita CD-ROM-disketeiltä ja käyttää taulukkolaskentaohjelmia. 1990-luvulla kaikki tällainen kuulosti monesta varsin utopistiselta, varsinkin, kun ”kotimikrot” ja nettiliittymät olivat melko harvinaisia.
Nettiliittymät kuitenkin lisääntyivät ennätystahtia – 1990-luvun lopussa ne kasvoivat 60–70 prosentin vuosivauhtia. 2020-luvulla käytännössä kaikki alle eläkeikäiset käyttävät nettiä joka päivä, ja vain harva kotitalous on ilman nettiliittymää ja ainakin yhtä laitetta, millä päästä nettiin. Monissa kotitalouksissa on useita läppäreitä, pöytätietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia, joilla päästä nettiin kastelemaan musiikkivideoita tai vaikka varaamaan elokuvalippuja. Tänä päivänä myös kasinot ilman rekisteröitymistä toimivat netissä ja mobiilissa. Harrastusten lisäksi voit hoitaa digitaalisesti myös yrityksesi kirjanpidon, veroilmoituksen korjaamisen, asuntolainan hakemisen ja asunnon ostamisen, työnhaun sekä lukemattomat työtehtävät. Eläinlääkäritkin pitävät nykyään etävastaanottoja hyödyntäen verkkoyhteyttä ja videopuhelumahdollisuutta.
Suomen digitalisaatio – hyvä vai paha?
Biisi
kuvaa hyvin Suomen nopeaa siirtymistä digiaikaan:
Kun Suomi putos puusta, kaikki kävi äkkiä,
ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä [–]
kun Suomi putos puusta, aikarauta näytti seitsemääkahdeksalta jalka polki tasoelinkisoihintoinen jalka navetassa, toinen tenniskentällätoinen käsi utareella, toinen kaukosäätimellä.
Oliko Suomen digiloikka hyvä vai paha asia? Sitä on vaikea sanoa, mutta digitalisaatio on helpottanut monen elämää merkittävästi. Arki on joustavampaa, kun pankki- ja veroasiat sekä esimerkiksi työnhaun ja uusien vaatteiden ostamisen voi hoitaa mihin vuorokauden aikaan tahansa. Verkkokaupat tarjoavat valinnanvaraa syrjäseuduillekin, missä on aiemmin oltu kauppa-auton ja Anttilan postimyyntiluettelon varassa.
Se, että niin monet viranomaisasiat voi hoitaa sähköisesti, tehostaa julkista palvelutuotantoa ja säästää verorahoja. Monet työpaikat ovat kadonneet, mutta toisaalta niitä on syntynyt lisää digisektorille ja digitaaliseen palveluntuotantoon. Tulevaisuudessa tuskin on konduktöörejä, sillä junaliput voi ostaa älypuhelimella, ja pankkikonttoritkin muuttuvat turhiksi – voihan lähes kaikki pankkiasiat hoitaa kotoa käsin. Kivijalkakauppojen ylläpitäminen on kallista, joten suomalaiset käyttävät ahkerasti edullisempia verkkokauppoja ja kotiinkuljetuspalveluita, mitkä ovat myös monien ikäihmisten mieleen.
