Kategoria: Rahaa

BlogiMarkkinointiRahaa

Sijoita kuin guru ja menesty paremmin

Sijoita kuin guru

Aloittelevalle sijoittajalle päänvaivaa aiheuttaa miettiä, millaisilla kriteereillä sijoituskohteet tulisi valita. Pitäisikö sijoittaa rahastoihin vai osakkeisiin ja millaisia kriteereitä voisi hyödyntää osakkeiden valinnassa. Ja onko mahdollista hyödyntää valinnassa omia vahvuuksiaan.

Warren Buffet, eräs maailman menestyneimmistä sijoittajista, on sanonut: ”Ostan mielummin hyviä yrityksiä reilulla hinnalla kuin reiluja yrityksiä hyvillä hinnoilla.” Hän on luonut omaisuutensa tällä taktiikalla. Me tavalliset sijoittajat emme kaikki voi olla seuraavia Warren Buffetteja, mutta oikeanlaisen sijoitusstrategian avulla voimme parantaa tuottoa ja vähentää riskejä. Ja saamme selville, mihin ei missään nimessä pidä sijoittaa. Sijoita kuin guru ja poimi tästä artikkelista vinkit.

Osakemarkkinat tuottavat parhaiten

Perinteisesti osakkeet ovat tuottaneet parhaiten, niiden keskimääräinen vuosituotto on ollut pitkällä aikavälillä noin 7 prosenttia. Tuotto ja riski kulkevat useimmiten rinnakkain eikä käytännössä ole sellaisia sijoituskohteita, joissa olisi korkea tuotto ilman riskiä. Riskiä voi alentaa ainoastaan hajauttamalla niin että tuotto ei alene.

Osakesijoittaja on yrityksen omistaja ja mikäli yrityksellä menee huonosti, omistaja saattaa menettää sijoittamansa summan jopa kokonaan. Ja vastaavasti mikäli yrityksen tulos on voitollinen, se voi jakaa omistajilleen osinkoa. Myös yrityksen mahdollinen arvonnousu hyödyttää sen omistajaa. Nettikasinolla pelaavaa hyödyttää, kun tarjolla on ilmaiskierroksia ilman kierrätystä.

Osakesijoittajan kannattaa hajauttaa salkkuaan ja koota sinne pitkällä aikavälillä kymmenen yhtiön osakkeita. Kaikkia osakkeita ei siis tarvitse ostaa kerralla, vaan salkkua voi laajentaa vähitellen. Monet valitsevat salkkuun yhtiöitä, jotka ovat tunnettuja brändejä ja markkina-arvoltaan suuria. Valinnan voi tehdä myös erilaisilla perusteilla, kuten hyvät tuotteet tai palvelut, hyvä kasvusuunnitelma ja kasvumahdollisuudet, osinkotuotto sekä osaava johto. Kannattaa tarkistaa myös, kuinka velkaantunut yritys mahdollisesti on.

Aktiiviset ja passiiviset rahastot

Osakerahasto on kuin kori, johon on valmiiksi poimittu monen eri yhtiön osakkeita. Lisäksi on olemassa korko- ja osakemarkkinoille sijoittavia yhdistelmärahastoja sekä korkomarkkinoille sijoittavia rahastoja. Jotkin rahastot sijoittavat yhtiöihin, joilla on pieni hiilijalanjälki ja toiset kehittyvien maiden markkinoille. Kolmasrahasto saattaa sijoittaa kotimaisiin pörssiosakkeisiin. Rahastoesite ja avaintietoesite kertovat, mihin rahasto sijoittaa.

Aktiivirahastoilla salkunhoitaja päivittää salkkua valitsemalla osakkeita sijoitusstrategian mukaisesti. Passiivinen rahasto eli indeksirahasto sijoittaa automaattisesti eri osakkeisiin samassa suhteessa kuin mitä niiden osuus jostakin tietystä osakeindeksistä on.

Kannattaa verrata eri rahastoja ja niiden kuluja, sillä ei ole sanottua, että aktiivisen rahaston tuotot ovat suurempia. Useimmiten aktiivirahastojen kulut ovat suuremmat kuin indeksirahastojen.

Pörssinoteerattu rahasto eli ETF

ETF on sijoitusrahasto, jolla kauppaa käydään arvopaperipörssissä. ETF on hieman sama kuin perinteinen sijoitusrahasto, mutta näistä poiketen ETF:iä voidaan ostaa kansainvälisistä pörsseistä aivan kuin osakkeitakin. Monesti ETF:t ovat indeksiosuusrahastoja ja niiden sijoituksissa jäljitellään jotakin markkinaindeksiä mahdollisimman tarkasti. Tästä johtuen niiden kulut ovatkin huomattavasti matalammat kuin rahastojen. ETF:iin sijoittamalla saa laajan hajautuksen mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Kryptovaluutat

Kryptovaluutat ovat virtuaalisia valuuttoja, eivätkä ne ole keskuspankkien takaamia, kuten esimerkiksi euro tai dollari. Keskuspankit eivät myöskään ole laskeneet niitä liikkeelle. Tunnetuimpia kryptovaluuttoja ovat Bitcoin sekä Ethereum. Lohkoketjuteknologia Bitcoinin taustalla mahdollistaa valuutan arvon itsenäisen muodostumisen. Sen takana ei myöskään ole mitään keskitettyä hallintoa, kuten Euroopan keskuspankki.

Kryptovaluuttojen arvonnousu perustuu niitä ostavien ja käyttävien ihmisten määrään. Sitä korkeammaksi hinta nousee kysynnän kasvettua, mitä suositumpi kryptovaluutta on kyseessä. Kryptovaluuttoihin sijoittamiseen sisältyy huomattavia riskejä, joita on vaikea arvioida.

Kryptovaluuttoihin sijoittava henkilö spekuloi jonkun toisen haluavan jossain vaiheessa ostavan kyseistä valuuttaa korkeammalla hinnalla kuin mitä hän itse on niistä maksanut. Osakesijoittaminen taas ei ole tällaista spekulatiivista sijoittamista, vaan osakkeen hinta kasvaa samaan tahtiin yhtiön tuloksen kanssa. Sitä enemmän osinkoa voidaan jakaa sijoittajille, mitä paremmin yrityksellä menee ja mitä enemmän voittoa se tekee.

Asuntosijoittaminen

Asuntosijoittaminen

Kaksi tekijää muodostaa asuntosijoituksen arvonnousun, vuokratuotto sekä itse asunnon arvonnousu. Osakesijoittamiseen verrattuna asuntojen arvonnousu on erittäin maltillista. Asuntosijoittamisessa korkeaan tuottoon pääseekin yleensä ottamalla huomattavan määrän velkaa. Nettikasinolla taas korkeisiin tuottoihin voi päästä hyödyntämällä ilmaiskierroksia ilman kierrätystä.

Tärkeää on myös että asunnolla on korkea käyttöaste eli siellä on vuokralainen koko ajan eikä väliin jää tyhjiä kuukausia. Riippumatta siitä, saadaanko asunnosta vuokratuloja vai ei, asuntosijoittamisesta tulee maksaa kulua yhtiövastikkeen ja lainan kulujen muodossa. Useimmiten piensijoittajalla ei ole mahdollista hankkia useita sijoitusasuntoja, joten hajautusta ei yleensä tapahdu kovinkaan paljoa. Sijoituksen myyminen voi kestää pidempään kuin on toivottavaa, joten likviditeettiriski on asuntosijoittamisessa suurempi verrattuna vaikkapa osakesijoituksiin.

BlogiMarkkinointiRahaa

Talousvinkit aloittaville yrittäjille

Yrityksen perustaminen

Suunnitteletko yrityksen perustamista? Tässä artikkelissa kerron, miten sinun kannattaa varautua taloudellisesti niin sanottuun kuolemanlaaksoon eli yrityksen ensimmäisiin vuosiin, mistä voit hakea tukea tai lainaa yrityksellesi ja miten parannat yrityksen kannattavuutta. 

Miten pärjätä itse, ennen kuin yritys alkaa tuottaa?

Yrityksen kolmea ensimmäistä vuotta kutsutaan kuolemanlaaksoksi. Todella moni yritys lopettaa ensimmäisten kolmen vuoden aikana joko konkurssin tai kannattamattomuuden (mikä olisi pian voinut johtaa konkurssiin) takia. Vaikka yritys selviäisi kuolemanlaaksosta, voi mennä pitkään, ennen kuin se alkaa tuottaa sen verran, että yrittäjä voi maksaa itselleen palkkaa. 

Oletko valmis puolen vuoden, vuoden tai kolmen vuoden palkattomaan ajanjaksoon? Harva on. Varmista oma pärjäämisesi säästämällä etukäteen tai varautumalla lainan ottamiseen. 

Yksi parhaimmista vaihtoehdoista on starttiraha, mitä voi saada 6–12 kuukauden ajan. Se ei ole paljon, mutta sillä saat maksettua ainakin osan kiinteistä kuluistasi ja muista pakollisista menoistasi.  

Aloittavan yrityksen rahoitus 

Aloittavan yrityksen rahoitus ei yleensä järjesty pankista – ei omasta eikä vieraasta. Pankit antavat lainaa pääasiallisesti vain sellaisille yrityksille, jotka ovat olleet toiminnassa jo jonkin aikaa. Yksi vaihtoehto on ottaa lainaa omiin nimiin, mutta muita vaihtoehtoja ovat:

  • hakea netistä vakuudetonta lainaa aloittavalle yritykselle
  • tutustua Finnveran lainoihin ja lainantakauksiin

Muista kilpailuttaa laina huolella. Viime aikoina paljon harrastettu korkosääntely ei koske yrityslainoja, joten niissä voi olla edelleen melko suolainen korko.

Aloittava yritys voi saada tukea

Aloittava yritys voi saada valtiolta tukea, siis rahaa, mitä ei tarvitse maksaa takaisin (ellei mokaa jotenkin; kannattaa lukea sopimusehdot ja pitää niistä kiinni, jotta ei tarvitsisi pelätä tukien perimistä takaisin). 

Starttiraha on yksi valtion tuki uusille yrittäjille, mutta se maksetaan nimenomaan yrittäjälle. Starttiraha on tarkoitettu yrittäjän tukemiseen ensimmäisten kuukausien aikana. 

Jos etsit tietoa yrityksille maksettavista tuista, käänny alueesi uusyrityskeskuksen tai Leader-ryhmän puoleen. Voit saada esimerkiksi kokeilutukea jopa 10 000 euroa ihan vain siksi, että voisit testata liikeideasi kannattavuutta. 

Miten parantaa uuden yrityksen kannattavuutta? 

Kukaan ei halua perustaa kannattamatonta yritystä, eihän? Ohessa muutama vinkki, joiden avulla voit pitää kulut kurissa heti alusta alkaen. 

Harkitse työllistämistä vähintäänkin kymmeneen kertaan

Jos mahdollista, älä työllistä ketään heti alkuvaiheessa. Jos tarvitset apukäsiä, harkitse henkilöstön vuokraamista sen sijaan, että ottaisit ketään omille palkkalistoillesi. Henkilöstövuokrausfirma huolehtii siitä, että saat sopivan työntekijän aina, kun tarvitset apua – ja ettei sinun tarvitse maksaa palkkaa silloin, kun työtä ei ole. Jos henkilöstövuokrausfirma ei voi auttaa, suosi freelancereita ja kevytyrittäjiä, jotka voivat laskuttaa sinua y-tunnuksensa kautta. Mikäli sinun on pakko ottaa joku palkkalistoillesi, mieti, voisitko tehdä esimerkiksi määräaikaisen sopimuksen. Tutustu myös mahdollisuuksiin palkata pitkäaikaistyötön, jolloin voit saada tukea palkkakustannuksiin. Summa summarum: suosittelen, että harkitset jonkun työllistämistä omille palkkalistoillesi ainakin kymmeneen kertaan. 

Vuokraa, älä osta 

Jos mahdollista, vuokraa tiloja ja koneita sen sijaan, että kiinnittäisit rahaa niiden ostamiseen. Jos yritystoiminta ei otakaan tuulta alleen, on vuokrakalustosta ja vuokratiloista helpompi päästä eroon kuin niistä, mitkä on merkitty yrityksesi nimiin. 

Vältä pitkiä sopimuksia ja sopimussakkoja 

Sopimus

Edellä neuvoin vuokraamaan kaiken mahdollisen (myös työntekijät). Muistutan kuitenkin lukemaan kaikki sopimusehdot huolellisesti. Ei kannata suostua pitkiin sopimuksiin, koska yritystoiminta voi loppua yllättävänkin nopeasti. Varo myös kilpailukielto-, salassapito- ja muiden sopimusehtojen rikkomista, sillä sopimussakot voivat olla todella suuret. 

Hanki hyvä kirjanpitäjä 

Oletko itse vuosien kokemuksen omaava kirjanpitäjä, joka tietää kaiken verovähennyksistä, tulorekisteristä, oma-aloitteisten verojen maksamisesta ja yrityskaupoista? Jos et ole, usko yrityksen kirjanpito sellaiselle henkilölle, joka osaa hommansa. Epäluotettava kirjanpitäjä voi saattaa sinut todella hankaliin tilanteisiin, ja viittaan tällä myös taloudellisiin hankaluuksiin. Kirjanpidossa säästäminen voi olla säästämistä aivan väärästä kohteesta!

Muista markkinoinnin merkitys 

Myös markkinointiin kannattaa panostaa, jotta aloittava yritys saisi tunnettuutta ja asiakkaita. Kilpailuta mainostoimistot, mutta kiinnitä huomiota myös referensseihin ja kokemuksiin pelkän tuntihinnan sijaan. Mieti myös sitä, missä kanavissa sinun kannattaa markkinoida, ja millainen on kohderyhmäsi. Jos tarjoat kotiapua vanhuksille, tulee sinun mainostaa ja markkinoida eri tavalla kuin silloin, jos tarkoituksesi olisi alkaa myydä käytettyjä pakettiautoja ja peräkärryjä.

BlogiDigiosaajatMarkkinointiRahaa

Mitä sähköinen raha on?

Sähköinen raha on digitaalinen vaihtoehto käteiselle. Sen avulla varoja on mahdollista tallettaa erilaisiin välineisiin, kuten kortille tai puhelimeen. Myös internetin välityksellä maksaminen onnistuu sähköisen rahan avulla. Lisäksi sähköisen rahan avulla voidaan toteuttaa myös muunlaisia maksutapahtumia. Sähköistä rahaa ei siis pysty fyysisesti havaitsemaan, mutta se on silti oikeaa rahaa ja sitä voi käyttää aivan samaan tapaan kuin oikeaa rahaa. Sähköistä rahaa säilytetään tileillä, joiden turvallisuustaso on hyvin korkea. Kyseessä voisi luulla olevan suhteellisen tuore keksintö, mutta itse asiassa sähköinen raha luotiin jo yli 20 vuotta sitten. Alun perin sen tarkoituksena oli tasapainottaa pankkien monopolia korkeiden kulujen ja markkinasääntelyn suhteen. Sähköisellä rahalla tehdyt transaktiot ovat hyvin turvallisia edistyksellisten teknologioiden ja monikerroksisen asiakkaan tunnistamisen ansiosta. Sähköistä rahaa voi lähettää mille tahansa lisensoidulle rahan liikkeeseenlaskijalle ympäri maailmaa ja myös vastaanottaa sitä. Sähköinen raha on nopein, helpoin ja turvallisin tapa lähettää tai vastaanottaa rahaa minimaalisilla kuluilla verkkotilin kautta milloin ja missä tahansa. Nykyisin sähköisestä rahasta käytetään usein nimitystä ”digitaalinen valuutta”.

Mihin sähköistä rahaa voi käyttää?

Sähköinen raha soveltuu hyvin erilaisten maksujen maksamiseen ja se tarjoaa käyttäjälleen mahdollisuuden tehdä ostoksia anonyymisti. Viime vuosina digitaalisten valuuttojen käyttäminen on yleistynyt erityisesti nettikasinoilla, sillä se takaa perinteisiä maksuvälineitä paremmin pelaamisen turvallisuuden sekä pelaajan anonymiteetin säilymisen. Digitaalista valuuttaa käyttämällä kasinopelejä voi pelata täysin anonyymisti, sillä digitaalisia valuuttoja ei ole mahdollista jäljittää tai yhdistää henkilöön. Syy, miksi sähköinen raha on yleistynyt nimenomaan kasinopelimaailmassa, liittyy alan luonteeseen. Pelaajat kokevat usein kasinopelaamisen hyvin henkilökohtaisena asiana ja pitävät tärkeänä oman anonymiteetin säilyttämistä. Nykyään yhä useammat suomalaiset nettikasinot tarjoavat asiakkailleen mahdollisuuden käyttää digitaalisia valuuttoja pelaamisessa. Toisaalta myös nettikasinoiden suosio on viime aikoina kasvanut ja yksi syy tähän ovat varmasti kasinoiden tarjoamat erilaiset kasinobonukset. Bonus casinolle voi siis olla monelle syy aloittaa kasinopelaaminen. Kasinopelaamisen yleistyessä kasvaa samalla myös digitaalisten valuuttojen osuus nettikasinopeleissä käytettävistä maksuvälineistä.

Maksaminen

Häviääkö käteinen pian kokonaan käytöstä?

Jossain määrin käteisen aikakausi näyttäisi olevan päättymässä. Digitaalinen maksaminen on lyhyessä ajassa syrjäyttänyt käteisen maksuvälineenä. Valtaosa tämän päivän maksuliikenteestä tapahtuu sähköisesti. Silti kaiken kehityksen keskellä itse raha on pitkään pysynyt samana. Se ei sinänsä ole muuttunut digitaaliseksi, vaikka siltä voi usein tuntuakin. Kuitenkin viime vuosina digitaaliset valuutat ovat kovaa vauhtia yleistyneet ja voisi sanoa, että elämme tällä hetkellä jonkinlaisessa murroksessa. Kaikki sähköinen, eli digitaalinen raha luodaan yksityisten pankkien toimesta ja mikäli fyysinen raha, eli käteinen häviäisi kokonaan käytöstä, kasvaisi näiden yksityisten pankkien rooli entisestään suhteessa valtion rooliin valuutan tarjoajana. On silti epätodennäköistä, että käteinen häviäisi täysin lähitulevaisuudessa, sillä muutos olisi valtava ja se vaikuttaisi joka ikiseen yritykseen, järjestöön, kuluttajaan, kuntaan ja niin edelleen. Jossain vaiheessa tällainen muutos on kuitenkin realistisesti arvioiden täysin mahdollinen.

Sähköiseen rahaan liittyvät riskit

Positiivisten  puolten lisäksi sähköiseen rahaan liitetään kuitenkin usein myös monia riskejä, kuten erilaisten huijausten mahdollistaminen sekä sen käyttäminen rikollisessa toiminnassa. Erilaiset huijaukset ovat yksi digitaalisen valuuttamaailman isoimmista riskeistä. Huijaukset liittyvät monesti sijoittamiseen, jossa kokemattomia sijoittajia yritetään saada sijoittamaan johonkin digitaaliseen valuuttaan, minkä jälkeen sen arvo yllättäen laskeekin huijauksesta johtuen. Huolta on herättänyt huijausten lisäksi myös muu rikollinen toiminta, joka sähköiseen rahaan liitetään. Digitaalisia valuuttoja käytetään esimerkiksi rikollisuuden, kuten terrorismin rahoittamisessa, rahanpesussa sekä veronkierrossa. Maailmanlaajuisesti on esitetty arvioita siitä, että digitaalisten valuuttojen rikolliseen toimintaan käytetty markkina-arvo ylittäisi jopa 7 miljardia euroa.

Sähköisessä rahassa on siis sekä hyvät, että huonot puolensa – kuten asioissa yleensäkin. Ennen sähköisen rahan käytön yleistymistä ja käteisen syrjään työntämistä tulisi pyrkiä keksimään keinoja, miten digitaalisten valuuttojen käyttäminen rikollisuudessa saataisiin vähentymään. Kyseisenlaisten valuuttojen yleistyessä myös aiempaa useammalla rikollisella on mahdollisuus käyttää sähköistä rahaa rikolliseen toimintaan. Tämä ei tietenkään yhteiskunnan edun kannalta olisi suotavaa. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä, kuinka nopeasti digitaaliset valuutat yleistyvät ja miten niiden yleistyminen tulee vaikuttamaan talouteen niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Tällainen muutos on todennäköisesti joka tapauksessa odotettavissa, mutta missä mittakaavassa ja kuinka pian, se jää nähtäväksi.

BlogiDigiosaajatRahaa

Kuinka digitaalinen valuutta toimii

Viinilasi

Millainen on paras nettikasino? Jokaisella rahapeliharrastajalla on tästä varmasti oma näkemyksensä, ja näkemyksissä saattaa olla suuriakin eroja. Kierrätysvapaat bonukset ovat varmasti monen suosiossa. Osalle on tärkeää se, että kasinovoitot ovat verovapaita. Sitten on heitä, joille on tärkeää voida pelata Bitcoineilla. Digitaalisuus ulottuu tänä päivänä elämän kaikille osa-alueille, ja digitaalisen valuutan käyttäminen yleistyy kaiken aikaa – myös nettikasinoiden ihmeellisessä maailmassa. 

Digitaalinen valuutta on laillista rahaa

Digitaalinen valuutta, virtuaalivaluutta tai vaikka kryptovaluutta – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Bitcoin on vain yksi yli 1500 erilaisesta virtuaalivaluutasta! Virtuaalivaluutta on laillista, käypää rahaa, vaikka finanssivalvojilla ja etenkin pankeilla on vielä varsin nihkeä asenne virtuaalivaluuttaan.

Alkaisiko louhia bitcoineja?

Tunnetuin kryptovaluutta on Bitcoin, mikä syntyi vuonna 2008. Bitcoinin arvo on heitellyt paljon: vuonna 2013 yhden Bitcoinin oli noin 12 euroa, mutta vuonna 2018 yhdellä Bitcoinilla sai noin 6000 euroa. 6000 euroa on pikkuraha siihen, mitä Bitcoinin arvo oli joulukuussa 2017: tuolloin yhdellä Bitcoinilla olisi saanut yli 16 000 euroa. Jotkut ovat voineet rikastua Bitcoineilla, jos he ovat myyneet muutamilla euroilla aikoinaan hankkimansa Bitcoinit niiden arvon ollessa kalleimmillaan. Enää Bitcoineja ei kannata alkaa louhia itse, sillä se on aivan liian kallista.

Entä kannattaako Bitcoineja ostaa nyt luottaen niiden markkina-arvon kasvuun? Tähän ei ole yksinselitteistä vastausta, sillä Bitcoinin ja muiden digitaalisten valuuttojen muutoksia on vaikea arvioida. Kuplan puhkeamisen mahdollisuus on olemassa, ja silloin digitaaliseen valuuttaan sijoitetut rahat voisivat valua kankkulan kaivoon. Tähän asti kryptovaluuttoihin sijoittaneet ovat pitkällä ajanjaksolla tehneet voittoa, mutta tällaisen voittokulun jatkumisesta ei ole mitään takeita. Toisaalta, kaikenlainen sijoitustoiminta on riskialtista.

Digitaalinen valuutta ja Verokarhu

Verohallintokin on herännyt digitaalisen valuutan yleistymiseen vaihdon välineenä. Verohallinnon verkkopalvelusta käy ilmi, ettei digitaalista valuuttaa vielä rinnasteta virallisiin valuuttoihin tai arvopapereihin, vaan sitä kohdellaan käyttäjien välisenä sopimuksena. Verokarhu vaatii osuutensa silloin, jos digitaalista valuuttaa vaihdetaan viralliseen valuuttaan tai toiseen kryptovaluuttaan niin, että hyödyt rahallisesti – tarkemmat ja ajankohtaisimmat tiedot kannattaa tarkastaa Verohallinnon sivuilta.

Käteinen on (vielä) digitaalista valuuttaa kätevämpää

Pankkitilisi summa kertoo sen, kuinka monta euroa pankki on sinulle velkaa. Setelin arvoa on se, mitä valtio on sinulle velkaa, sillä pankkiautomaatilla pankin maksusitoumus muuttuu valtion maksusitoumukseksi. Mikäli käteistä ei enää käytettäisi, rahan arvon takaajina olisivat vain pankit, mitkä voivat mennä konkurssiin. Käteisestä on vaikea päästä eroon, ainakaan kokonaan.

Käteistä pidetään yhä monella tapaa tehokkaimpana maksuvälineenä, sillä käteisellä maksaminen ei vaadi katevarauksia tai kolmatta osapuolta maksutapahtuman varmistamiseen. Käteisen käyttäminen on paras vaihtoehto, jos syystä tai toisesta haluaa suojata yksityisyyttään – tai ei halua kohdennettuja mainoksia. Käteinen toimii myös sähkökatkon aikana, mikä on varsin merkittävä asia. Käteisen huonoja puolia ovat riippuvuus pankkiautomaateista ja rahanvaihtopisteistä, ainainen vaihtorahojen kanssa puljaaminen sekä se, että käteinen tarjoaa mahdollisuuksia lahjontaan, veronkiertoon ja muun muassa rahanpesuun.

Digitaalista valuuttaa hankkimaan!

Digitaalisuus valuutta

Jos kiinnostuit digitaalisesta valuutasta ja haluat hankkia sitä itsellesi testimielessä (tai vaikka sijoitusmielessä), aloita avaamalla tili digitaaliselle valuutalle. Aloita vaikka Coinmotion.com tai Bittiraha.fi sivustoilla. Kun avaat tilin, tulee sinun liittää pankkitilisi tähän uuteen virtuaalivaluuttatiliin, ja sitten voitkin siirtää euroja Bitcoin-tilillesi. Kun Bitcoin-tililläsi on riittävästi euroja, voit hankkia ensimmäisen oikean Bitcoinisi. Huomaa, että joudut maksamaan palvelumaksuja noin 2 % per tilitapahtuma. Voit tehdä Bitcoineillesi mitä haluat – voi jättää ne kasvamaan arvoa, ostaa niillä tuotteita, vaihtaa ne muihin valuuttoihin tai vaikka pelata niillä nettikasinolla.

Nykyään on jopa Bitcoin-automaatteja – jopa Suomessa, jossa niistä vastaa Bittimaatti.fi. Voit myös hankkia Bitcoin-lompakon, missä voit säilyttää virtuaalista valuuttaasi siihen asti, että päätät tehdä sillä jonkin hankinnan tai esimerkiksi vaihtaa sen takaisin euroiksi. Muista säilyttää Bitcoin-osoitettasi huolellisesti, sillä muuten menetät rahasi – varaudu myös tietokoneen hajoamiseen varmuuskopiolla. Et voi saada kadottamaasi tiliä ja sillä olleita varoja takaisin itsellesi, koska niin Bitcoinien ostaminen, myyminen kuin säilyttäminenkin tapahtuu anonyymisti – et siis voi vaatia rahoja takaisin esimerkiksi henkilöllisyysasiakirjojen avulla, vaan ainut tapa pitää rahat tallessa on huolehtia varmuuskopioista ja Bitcoin-osoitteen tallettamisesta varmaan paikkaan.